Ostimme unelmiemme kodin.
Viranomaiset olivat hyväksyneet sen.
Sitten selvisi, että hyväksyntä oli laiton.
Tämä on neljän vuoden tarina siitä, mitä tapahtuu kun yrität saada oikeutta Suomessa.
Koti
Syksyllä 2020 ostimme omakotitalon. Kaunis talo lähellä merta.
Olimme varovaisia. Ostotarjouksessamme oli voimaantuloehtona hyväksytty loppukatselmus. Emme halunneet ostaa taloa, jota viranomaiset eivät ole tarkastaneet ja hyväksyneet.
Kunnan rakennusvalvonta teki loppukatselmuksen. Tuon jälkeen kauppa syntyi.
Luotimme viranomaiseen. Se oli virhe.
Kipinä
Keväällä 2021 taloon tuli sähkövika. Kutsuimme sähköasentajan selvittämään vikaa.
Hän paikansi vian nopeasti pääsulaketauluun: 35 ampeerin sulake oli mennyt rikki. Kun hän avasi sulakekaapin, hän näki että sulakkeen pää oli aivan musta. Kaapissa oli iskenyt kipinää. Todellinen tulipalovaara.
Asentaja katsoi asennuksia ja totesi, että pääsulaketaulussa oli ollut “venäläistä hyppysähköä”. Asentaja totesi, että sulake oli vinossa ja että varokepohja oli rikki. Viallinen asennus oli rakennuttajana toimineen myyjän jäljiltä.
Ilmoitin vahingosta vakuutusyhtiölle. He kieltäytyivät korvaamasta. Syy: sähköasennuksissa oli virhe. Asennusvirheet eivät kuulu vakuutuksen piiriin.
Aloimme selvittää, kuka asennukset oli tehnyt.
Selvisi, että talomme sähköasennuksilta puuttui käyttöönottotarkastus ja että asennukset oli tehnyt mies, jolla ei ollut sähköurakointilupaa. Paikallisen energiayhtiön työntekijät kutsuivat häntä “sähköjänikseksi”.
Myyjänä toiminut rakennuttaja tiesi tai ainakin hänen olisi pitänyt tietää virheistä. Me emme tienneet mitään.
Tukesin valtuuttama tarkastaja dokumentoi löydökset:
Tarkastajan havainnot
- Suojajohdinta käytetty vaihejohtimena — SFS 6000 -standardin ehdottomasti kieltämä asennustapa
- Välitön sähköisku- ja palovaara
- Yli 50 % asennuksista virheellisiä
Yli puolet asennuksista oli tehty väärin. Hengenvaarallisesti.
Mutta tämä oli vasta alkua.
Rakennuslupa, jota ei ollut
Sitten selvisi pahempi asia.
Rakennuslupa oli rauennut yhdeksän vuotta ennen loppukatselmusta ja osaan talosta ei ollut koskaan edes haettu rakennuslupaa.
Rakennustarkastaja oli hyväksynyt loppukatselmuksen ilman voimassa olevaa lupaa. Ilman pakollisia välitarkastuksia. Sähkölaitteisto oli hyväksytty sähköpöytäkirjan perusteella, joka oli tehty 13 vuotta asennusten jälkeen.
Kun kysyimme asiasta, rakennustarkastaja myönsi kaiken:
Kysymys (kiinteistön ostaja): “Ja eiks sekin oo kuitenki edellytys et pitää olla rakennuslupa voimassa, että voidaan se loppukatselmus tehdä?”
Vastaus (rakennustarkastaja Aro): “Näin lainsäädäntö sanoo kyllä, että […] se on niinkun yksiselitteinen siltä osin, että […] se pitäisi tehdä ja niin kuin mä sanoin, niin me ollaan tulkittu […] tehdään niin sanotusti kaupunkilaisten hyväksi sitten niitä.” — Käräjäoikeuden todistajankuuleminen, 8.10.2025 (K89)
Ostotarjouksemme voimaantuloehto oli loppukatselmus. Jos olisimme tienneet, että lupa oli rauennut ja katselmus laiton, emme olisi koskaan ostaneet taloa.
Viranomainen tiesi toimivansa vastoin lakia. Silti hän teki sen.
Oikeudenkäynti: Todisteet pöydälle
Vuonna 2025 asia eteni käräjäoikeuteen. Rakennustarkastajat kuultiin todistajina.
Jokainen heistä vahvisti sen, mitä Aro oli jo myöntänyt: he tiesivät.
Mitä he sanoivat oikeudessa
- Markku Aro (rakennustarkastaja): Myönsi, että rauenneen luvan kohdalla laki ei jätä vaihtoehtoja – “siellä ei muuta vaihtoehtoa ole” kuin hakea uusi lupa. Kertoi, että toimittiin silti toisin tarkastajien “yhteisen tulkinnan” nojalla, ja päätti kuulemisensa toteamalla kaupungin toimineen “harkintavaltansa puitteissa oikein”.
- Tuomas Ellilä (rakennustarkastaja): Suoritti loppukatselmuksen. Luvan vanhentuminen oli “varmaan heti tiedossa”, mutta “harkinnallisesti ajateltuna katselmuksen voi suorittaa”. Kyse oli hänen mukaansa “ihan yleisestä menettelystä”.
- Reima Ojala (tekninen johtaja): Vahvisti, että loppukatselmuksia on pidetty rauenneille luville “asiakaspalvelun näkökulmasta” – uuden luvan vaatiminen olisi voinut johtaa purkamisvaatimukseen. Myönsi, että hanke “olisi voinut mennä paremmin”.
- Juha Kuokkanen (rakennustarkastaja): Kuvasi sähköasennusten käyttöönottotarkastusta asiana, jota rakennusvalvonta ei katsonut voivansa edes vaatia: “meillä ei ollut toimivaltaa sitä vaatia”. Laki tekee tuon tarkastuksen varmistamisesta viranomaisen velvollisuuden – ei oikeuden.
Ei epäselvyyksiä. Ei väärinkäsityksiä. Osa tiesi mitä laki vaatii ja toimi silti toisin. Osa ei pitänyt lakisääteistä velvollisuutta edes omana tehtävänään.
MRL 143 §: “Jollei rakennustyötä ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa, lupa on rauennut.”
MRL 153 §: “Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on loppukatselmuksessa käyttöön hyväksytty.”
Nämä eivät ole tulkinnanvaraisia. Nämä ovat pakottavaa lakia.
Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksemme. Perusteena oli, ettei se voinut arvioida loppukatselmuksen lainmukaisuutta ilman hallintotuomioistuimen kumoamisratkaisua.
Mutta hallintotuomioistuin oli jo todennut: “Koska hakemuksen kohteena oleva loppukatselmuspöytäkirja ei ole valituskelpoinen päätös, ei sitä […] voida pitää purkukelpoisena. Hakemus on näin ollen jätettävä tutkimatta.”
Todisteet pöydällä. Tunnustukset nauhoilla. Ei oikeussuojaa.
Viranomaisketju
Ennen oikeudenkäyntiä olimme yrittäneet saada jonkun korjaamaan virheen.
12 viranomaista. Nolla korjausta.
Kaupunki hylkäsi kantelumme – käsittelemällä “rakentamisen laatua”, vaikka kantelimme viranomaisvalvonnan laiminlyönnistä.
Poliisi ei tutkinut. “Ei syytä epäillä rikosta.”
Oikeuskansleri kieltäytyi valvomasta.
Tukes myönsi kirjallisesti, että lakia oli rikottu. Silti kukaan ei tehnyt mitään.
“Sähköturvallisuuslain 43 §:ää on rikottu siinä mielessä että siinä tehtäväksi määrätty käyttöönottotarkastus sekä sen pöytäkirja on tehty puutteellisesti koska siinä ruksitut kohdat eivät pidä paikkaansa.” — Ville Huurinainen, ylitarkastaja, Tukes, 13.1.2023, K39A
Toivon pilkahdus
Marraskuussa 2023 tapahtui jotain odottamatonta.
Teimme yhdessä naapureidemme kanssa hallintokantelun – viisi kiinteistöä, sama rakennuttaja, sama rakennusvalvonta, samat ongelmat.
Aluehallintoviraston kehittämispäällikkö Ulla Peltola otti asian tutkittavaksi. Meidän tapauksemme oli tuore (loppukatselmus 2020), mutta naapureiden tapahtumat olivat vanhempia. Peltola totesi, että näissäkin on “erityinen syy” tutkia. Hän lähetti kunnalle laajan selvityspyynnön.
“Tässä tapauksessa on kuitenkin ilmennyt seikkoja, jotka johtavat siihen, että asia käsitellään ja tutkitaan hallintokantelumenettelyssä.” — Ulla Peltola, kehittämispäällikkö, AVI, 20.11.2023
Vihdoin joku otti asian vakavasti.
Sitten Peltola siirrettiin pois tutkinnasta. Ilman ilmoitusta meille.
Kehäpäätelmä
Syyskuussa 2024 aluehallintovirasto antoi päätöksensä. Uusi esittelijä. Uusi linja: “Ei erityistä syytä tutkia.”
Täysin päinvastainen kuin aiempi päätös. Ilman kunnollista selitystä, että miksi näin tehtiin. Esitettiin epämääräinen väite, että Peltola olisi ylittänyt toimivaltansa lähtiessään tutkimaan asiaa. Peltola itse ei enää vastannut kysymyksiin.
Täydellinen kehä
- Hallinto-oikeus: “Emme voi kumota loppukatselmusta, koska se ei ole valituskelpoinen päätös.”
- Käräjäoikeus: “Emme voi arvioida lainmukaisuutta, koska hallinto-oikeus ei ole kumonnut sitä.”
- Poliisi: “Asia kuuluu aluehallintovirastolle.”
- Aluehallintovirasto: “Emme tutki rikosoikeudellisia kysymyksiä.”
Todisteet. Tunnustukset. Nolla vastuuta.
Oikeusvaltion hinta
Tämä ei ole enää vain meidän tarinamme. Tämä on tarina siitä, miten suomalainen järjestelmä toimii – tai ei toimi – kun viranomaiset tekevät virheen ja kieltäytyvät korjaamasta sitä.
Kaikki on dokumentoitu. Viranomaiset ovat itse myöntäneet virheet kirjallisesti. Rakennustarkastajat ovat todistaneet oikeudessa.
Silti kukaan ei ole vastuussa.
Viimeinen portti
Valitimme käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Toukokuussa 2026 saimme vastauksen.
Turun hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Käräjäoikeuden tuomio jäi pysyväksi.
On tärkeää ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa. Hovioikeus ei tutkinut, toimiko viranomainen lainmukaisesti. Se arvioi vain yhtä asiaa: onko aihetta epäillä käräjäoikeuden lopputulosta. Aihetta ei katsottu olevan.
Ensisijaista kysymystä – oliko loppukatselmus laillinen – ei tutkittu aineellisesti yhdessäkään oikeusasteessa. Ei korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Ei käräjäoikeudessa. Ei hovioikeudessa.
Kolme oikeusastetta. Yksikään ei vastannut kysymykseen.
Kysymys ei kadonnut siksi, että siihen olisi vastattu. Se katosi, koska jokainen porras ohjasi sen toisaalle – ja viimeinen porras epäsi luvan katsoa.
Tätä oikeusvaltio ei ole.
Todisteet pöydällä. Tunnustukset nauhoilla. Yksikään oikeusaste ei tutkinut, rikkoiko viranomainen lakia.
~100 dokumenttia. Kirjalliset myönnytykset. Nolla seuraamusta.
Kaikki viranomaiskirjeenvaihto on julkista ja dokumentoitu.
Tutustu dokumentteihin →Miksi kukaan ei sano ääneen ilmeistä?
Lue Keisarin uudet vaatteet →